keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Ensimmäinen työpäivä

Runoilijat ja järjestäjät heräsivät liukuvaan aamubrunssiin ja liukuivat kukin uuteen puuhakkaaseen päivään puuron, marjojen, leipien ja monenmoisten lisukkeiden voimin. Muusikot eli workshoppien vetäjät saapuivat paikalle noin kello 11, roudasivat tekniset ja musiikilliset vehkeet vanhaan navettaan, ja eilisillalla aikataulutetut työpajavuorot (tunti per runoilija) lähtivät rullaamaan. Pientä jännitystä on ilmassa, mikä on hyvä; liika letkuilu ei tee taiteelle eikä taiteentekijälle hyvää.

Runovaaran maisema on otollinen mille hyvänsä hyvää tekevälle kollektiiviselle tai yksilölliselle touhuilulle. Perinneniittu ympäröi tilaa, Oulujärvi avautuu hirmuisessa kauneudessaan vaaran laelta (sinne on matkaa vajaa kolme kilometriä). Luomulehmät laiduntavat yhdellä puolella ja mölähtelevät ohi jolkottaessaan. Siilit parittelevat ja Alli-koiravanhus, jonka terrierisyyttä ikä on hieman pehmentänyt, hakee tennispallon aina kun joku sen pöpelikköön heittää. Paikan erikoisuutena on elvistelevä riekko, joka tulee kuistin tuntumaan pörhetelemään.

Entinen savusauna, nykyinen tunnelmallinen, perinteitä kunnioittava hämysauna on testattu jo eilisillalla. Tänään se lämmitettäneen uudelleen.

Pihalla on runsaasti piilopaikkoja, jonne voi paeta kirjoittamaan tai haaveilemaan, ja ihastuttava kymmenvuotias päätalo (jonka yliajalliset hirret on kuljetettu paikalle Virosta saakka) tarjoaa myös tilaa olla ja ajatella.

Sää on mahtava ja ruoka maittavaa. Ihmiset pörrööntyvät ja rentoutuvat silmissä.


Kaikki 2000-luvun kyynisyys katoaa kun runoilija-isäntä Risto Oikarinen
palauttaa uskoa ihmiseen ja nurmikkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti